E T U S I V U    T A L L I S T A    A S U K K A A T



Virtuaalitalli Virvatulen sijaitsee Suomessa Uudellamaalla, tarkemmin katsottuna Nurmijärvellä. Paikan omistaa pieni ja mukava perhe, joka on ostanut tilan alkuvuodesta 2009 ja tuonut lukuisat eläimensä sinne asumaan. Tiluksilta löytää tällä hetkellä hevosia, koiria, kaneja, kissoja sekä kahdeksan suomenlammasta, jotka kotiutuivat syksyllä 2010. Lampaat asuvat tallin takana lampolassa ja laitumella joka on rajattu sopivan kokoiseksi.
Virvatuli on siis yksityistalli, jonne mahtuu yksitoista hevosta. Käytössä on tällä hetkellä kymmenen ja joka karsinassa asustaa tallin omia otuksia. Virvatulessa ei vielä virallisesti kasvateta mitään rotua, ja meiltä löytyykin aikamoinen kirjo erilaisia hevosia. Kuitenkin italiantyöhevoskantaa pidetään Virvatulessa yllä lisääntyvässä määrin, tällä hetkellä ilman kasvattajaliitettä.

Meiltä löytyy suuri, valaistettu ja hyväpohjainen kenttä, kolme tarhaa ja kaksi isoa laidunta, jotka ovat kummatkin n. 2½ hehtaarin laajuisia. Kumpaankin laitumeen kuulu pihatto ja kymmenittäin niittyjä ja erilaisia metsiä. Tarhat ovat ruohopohjaisia ja hieman normaalia isompia.
Luethan lisää tallin ympäristöstä ja henkilökunnasta tallista- sivulta?


Terveisin, (VRL-09959)

P.S Jätäthän jälkesi vieraskirjaan?


Päivitetty viimeksi 22. maaliskuuta

22.03. Raro muutti pitkän kodinetsinnän jälkeen Recienteen, uudet sivut tässä.
05.03. Sauhusta puolet myyty Temulle. Sauhu muutti samalla Pikku-Laaksoon, uudet sivut tässä.
19.02. Kaikki italiantyöhevoseni on nyt rekisteröity VRL:ään. Demin varsa Raro on uudelleen myynnissä...

PT Virvatulen on rekisteröity Virtuaaliseen ratsastajainliittoon 01.01.2010, tunnuksena VIRV6893.

Vierailethan y-työ- tallissamme, Pikku-Laaksossa!


HUOM! Talli on virtuaalitalli! This is a SIM game stable!


Otsikon kuvat Vikarus